Sinne ja takaisin.

Kävin sitten Helsingissä

Camillan näyttelynavajaiset oli ihan OK, itse nautin enemmän kaupungilla palloilusta, vaikka jalkani ovatkin nyt niin kovin kipeät.

Ihmiset! Ostakaa Camillan töitä, poloisella on kaksi työpaikkaa, säälittävän pieni asunto, minkä lisäksi hän tekee näyttelyitä Galleriaan. Käykää Galleria Katariinassa katsomassa, tai pistäkää postia. Olen varma että hän arvostaisi myös ihan rahalahjoituksiakin. Kymppi on jo paljon.

Minä otan ja katson että saisiko jonkinlaisen helppokäyttöisen yleispätevän tilin aikaiseksi hänelle, joko NETellerin kautta tai sitten ihan PayPalista.

Pitää myös budjetointia tutkailla.

Mutta, sekin on tulevaisuuden murhe.

Kuulumisista: Maanantai oli täysi päivä, Töistä lähdin jo n. 15:00 salille, missä meni pari tuntia, kun oli ilmainen taiji aloitustunti. Sitten sieltä singahdin suihkun kautta Iihin, missä kävin tapaamassa vanhaa tuttua, jota olen suhteellisen harvoin nähnyt. Hänellä on lainaa, paljon.

...Ja hieno talo, ja auto, mutta eipäs mennä pikkuseikkoihin.

Sieltä ajoin Toriparkkiin, missä tungin rahaa lippumaattiin - tulee halvemmaksi pitää auto päivän parkissa kuin mennä taksilla Toppilasta rautatieasemalle. Kävely sinne vei yllättävän kauan ja ehdin juuri parahiksi paikalle ennen kuin juna lähti.

Jaoin vaunun vanhemman herrasmiehen kanssa, en tiedä mitä hän ajatteli, kun itse hieman hikisenä, hihaton T-paita päällä ja shortsit jalassa siinä kellistelin. Noh.

En tiedä miksi, mutta en saanut junavaunussa kunnolla unta. Makoilin silmät kiinni paljon, mikä toki auttaa jonkin verran, mutta varsinaista unta sain vain ehkä nelisen tuntia. Yhtä kaikki, seitsemää ennen heräsin, ja sitten olinkin jo kohta Helsingissä.

Helsingin rautatieaseman terminaali on I-S-O.

Siellä Camilla oli minua vastassa - poloinen ei ollut nukkunut lainkaan. Kävimme pikaisesti raitiovaunulla kierroksella, kävimme parissa kahvilassa. Join Lattea, jääteetä, ja jaoimme jättimäisen korvapuustin. Se oli ihan OK, mutta ei delish. Ehkä, jos olisi kahvia juonut...

Kävimme hakemassa viime hetkellä ensin cd-levyn jossa oli kuva sisällä, jonka sitten raahasimme lauttasaareen - menimme bussilla - missä sijaitsi oikeinkin halpa paino. Siellä painettiin useampikymmentä julistetta, jotka Camilla kiikutti jaeltavaksi, missä vaiheessa erkanimme. Camilla suuntasi kotiinsa siivoamaan ja nukkumaan, minä lähdin tapaamaan toista serkkuani juna-asemalle. Sen jälkeen pyörimme ympäri Helsingin keskustaa, sekä sen alla. Kävimme kiinalaisessa syömässä.

Suuntasimme Camillan asunnolle, että pääsisin suihkuun.

Rakennus, missä hän asuu on oikein viehättävä, lievästi vanhanaikainen. Hänen asuntonsa, tosin, on todella pieni. Ja suihkutila... Muutin suunnitelmiani, ja vain pintapuolisesti pesin hien pois ja laitoin säädyllisemmät kamppeet päälle.

Tämän jälkeen suuntasimme etsimään booliaineita, kun Camilla lähti toisaalle. Haimme alkoholin muistaakseni Kaisa-nimiseltä naisihmiseltä, missä epäonnistuimme assertiivisuustestissä, mikä huomattiin siinä vaiheessa kun emme löytäneet häntä ja soitimme Camillalle, ja hän kysyi, "Kysyittekö kaikilta vaaleahiuksisilta siellä ,onko ne Kaisa?"

Kyseinen toimintamalli tuotti oikean tuloksen hetkessä, ja jatkoimme matkaa.

Hakiessame karpalovichyä, törmäsimme Camillaan valintaladossa, jonne hän katosi. Jäimme oviaukolle odottelemaan, mutta hän oli näkymätön poistuessaan. Kun huomasimme että hänkin oli jo häipynyt, suuntasimme vihdoin Galleria Katariinaa kohti, missä päästiin boolia sekoittamaan.

Ilmeisesti tietyt vakiokävijät ovat tottuneet käymään aina 17:00, vaikka avajaiset olivatkin vasta 18:00.

Siellä olimme kahdeksaan asti, minkä jälkeen suntasimme Taidehalliklubille jatkoille. Hirveästi en voinut osallistua keskusteluihin, koska kaikki ihmiset siellä olivat vieraita minulle.

Poistuin sitten vähän kymmenen jälkeen kohti rautatieasemaa, parin sukulaisen saattamana. Olin junan vierellä kymmenen minuuttia etuajassa, mutta kävellessämme kohti oikeaa vaunua, kello onnistui lipumaan niin että olin juuri oikealla hetkellä vaunussa.

Vielä illan viimeiset draamat tapahtuivat, kun konduktöörin aaveidenpaljastin ei hyväksynyt koodia kotona tulostamastani e-lipusta. Hän lähti vaeltamaan, ja minä luin kolmannen luvun Dale Carnegieta. Myöhemmin, kun itse jo lähes nukuin, hän kävi lipun tiputtamassa - toinen aaveidenpaljastin oli kuulemma hyväksynyt lipun.

Paluumatkalla, nukuin hyvin.

Camillan näyttelystä on sanottava --- no, ensinnäkin, hänen kynän - tai ilmeisesti tässä tapauksessa hiilen - jälkensä on hyvin rouhevaa, ja itse kun olen erittäin tekninen piirtäjä, se pistää silmään ensimmäisenä. Kuitenkin, kunhan silmä tottuu, ja rupeaa katsomaan teosta, ei tekotapaa, niin kuvista pursuaa yllättävän voimakas, mutta ei aivan yksinkertainen tunne. Realistinen, niin sanotusti. Myös, kun aikansa tutkii, niin rupeaa löytämään aika aavemaisia, ellei suorastaan pelottavia yksityiskohtia. Tunnelma on vähän sama kuin silloin kun Neil Gaiman kuvaa normaali-ihmisten elämää --- syvyyttä... on.

Ensi kerralla: Menestystä, ystäviä, vaikutusvaltaa. Ellei suunnitelmat muutu, siis.